45 ja yhden kerran

Elektroniikan komponenttien verkkokauppa ja elektroniikkaliike Helsingissä. This enamelled solderable soft copper wire is used to wind coils or transformers and is supplied on plastic bobbins. Jääkiekkoilija Lasse Kukkonen esiintyy Oulun Kärpissä vielä kerran. Kukkonen ja Kärpät ovat solmineet yhden ottelun kattavan sopimuksen. Kukkosen on määrä pelata 3. lokakuuta Liigan ottelussa Kärpät-KooKoo. Puolustaja Kukkosen oli määrä lopettaa uransa viime kauteen. Kausi jäi ... Hemmottele itseäsi ja jätä kodin siivous ammattilaisen käsiin. Eleris tarjoaa nyt yhden tai kahden kerran kotisiivouksen. Palvelu kestää 2-5 tuntia. Ja vain sen... Voi yhden kerran Sensuuritta kaiken mieleeni tulleen... Koetinhan minä siitä Pahemmaks muuttui sanomani selittelyllä Lopulta koetin jopa anteeksi pyytelyllä Vasta sitten syttyi silmiinsä ymmärryksen valo Voi yhden kerran Miten ja mistä sais vaari mielelleen sanomalleen pidikettä Vanhan miehen kun malttaa mielensä ... Paulig aikoo investoida 45 miljoonaa euroa tortillatehtaaseen Belgiassa. ... Maalit tiukassa - Vegas ohitti Vancouverin sankarivahdin yhden kerran ja se riitti Sport Content. 23 minuuttia sitten. Botoxia hampaiden narskutteluun: Kokemukseni yhden kerran jälkeen. 09/09/2020 09/09/2020 Salla. Botuliinitoksiinin ja sen tunnetuimman kauppanimen Botoxin käytön ryppyjen siloittamiseen tietävät kaikki. Kroonisen migreenin hoidossa botuliini-injektiot mainitaan jo Käypä hoito -suosituksessa. Mutta kuinka moni tiesi, että Botoxia voi ... Siirry ostoskoriin, ja noudata ohjeita tilauksen loppuunsaattamiseksi. Jos et jostain syystä saa ostettua elämystä verkosta, voit soittaa ja autamme tilauksen teossa: 09 315 76543. Kampin, Sellon ja Iso Omenan myymälämme palvelevat kauppakeskusten aukioloaikojen mukaisesti, joista saat ostettua kaikkia elämyksiä. BQ CABLE DNE1.45/0.25 Kelalanka; yhden kerran emaloitu; 1,45mm; 0,25kg; -65÷200°C - Tuote saatavilla Transfer Multisort Elektronikilla. Tutustu meidän laajaan ... Rikkonainen viime kausi meni Saksassa ja Tsekissä, ja otteluita vyölle kertyi vain 30 kappaletta. Lähtökohdat MM-hopea- ja pronssimitalistilla kauteen voisivat olla tietysti paremmatkin. Juuso Ikonen – Hyökkääjä palaa Suomeen parin Ruotsin ja yhden Yhdysvaltain reissun jälkeen. Ikonen osoitti juonikkuuttaan niin SHL:ssä kuin AHL ... SYNFLEX 1030 0750 45 Kelalanka; yhden kerran emaloitu; 0,75mm; 0,5kg; max.200°C - Tuote saatavilla Transfer Multisort Elektronikilla. Tutustu meidän laajaan ...

Kuntouttava psykoterapia

2020.08.05 13:11 takaperoinen-miete Kuntouttava psykoterapia

Onko kukaan teistä ollut siinä Kelan tukemassa kuntouttavassa psykoterapiassa? Toimiiko se/onko auttanut teitä? Kävin tänään ensimmäisen terapeutin tutustumiskäynnillä, käytiin läpi mun taustoja ja elämäntilanteita 45 minuuttia. Terapeutti suositteli - oikeastaan hienovaraisesti vaati että käyn myös ainakin yhden jonkun muun terapeutin juttusilla ennen kuin sitoudun kumpaankaan, prosessi kun kestää vuosia eikä kannata ostaa sikaa säkissä.
Laskun saadessani en ollut enää ollenkaan varma haluanko koko sikaa. 70 euroa. Kelanhan pitäisi tosiaan maksaa tuosta osa, mutta puoletkaan tuosta hinnasta kerran viikossa joka viikko ikuisuuksiin on aika iso lommo opiskelijan budjetista. Tulisi melkein taloudellisemmaksi vain jatkaa itselääkintänä ryyppäämistä.
Onko tuollainen psykoterapia oikeasti auttanut ketään, vai onko tämä nyt vain kallein placebo jota minulle ollaan yritetty syöttää?
submitted by takaperoinen-miete to arkisuomi [link] [comments]


2020.03.07 08:54 penttihille80 Nikke-papan sotaretki-muistelmat

Eilisen päiväkirjan innoittamana oman papan sotamuistelmat, julkaisen sellaisenaan kuin hän kirjoitti, mietin mm. nimien sensurointia mutta jääköön, ties vaikka joku löytää sukulaisensa
Oikeastaan olisi pitänyt tarttua kynään jo neljäkymmentä vuotta sitten, olisi ollut tarkemmin muistissa tapahtumia 45 –vuoden takaisista ”sekasortoisista” ajoista, mutta mitä on jäljellä muistissa, tulkoon ne tallennettua.
Vuoden 1943 syyskuun 14 päivänä oli 1925 loppuvuodesta (1.7. – 31.12) syntyneet määrätty kutsuntaan kunkin kotipitäjän kirkonkylään, minut Salmiin, kuuden muun Käsnäselkäläisen kanssa. Metsäpellon Jussi ja minä jouduimme Lappeenrantaan jv. kk. 3:een, sen toiseen komppaniaan, ei ole muistissa minne ne toiset neljä passitettiin. Palvelukseen astumispäivä oli 13.10. –43, joten 18 vuotta täyttyi ensimmäiseen herätykseen.
Varusteet eivät siihen aikaan olleet kovin korkeatasoisia, minunkin asetakkia, malli 91, olisi voinut yhtä hyvin pitää manttelina, sillä sen verran se ylti polven alapuolelle.
Koulutus oli silti ankaraa ja oppilaat (au –opp.) innokkaita simputtamaan. Upseerit ja aliupseerit olivat etupäässä hyökkäysvaiheen aikana haavoittuneita, jotka oli vapautettu rintamapalveluksesta, heistä suurin osa oli asiallisia kouluttajia, mm. meidän joukkueenjohtaja (4. Joukkue) ylikersantti (nimi ei muistissa) sanoi joskus: otetaanhan tauko, turhaanhan minä teitä höykytän, kun joudutte rintamalle, niin kuolette kuitenkin.
Komppanian päällikkö ltn. Puttonen vaati sotilaallisuutta, mutta ei mitenkään erikoisen ankara. Lauantaisin oli marssipäivä ja illalla sauna. Ensimmäinen marssi oli vain 5 km, mutta ne jatkuivat myöhemmin aina 20 km:n. Oli toinen tai kolmas marssi, kun kasarmille palattua komppanian päällikkö käski minun tulla upseerikerholle hänen asunnolleen ruokailun jälkeen. Tietenkin se vähän jännitti, että miksiköhän? No, kun menin sinne niin selvisihän se. ”Olen ajatellut tehdä Teistä lähetin, mutta minun lähettini tulee olla ehdottoman sotilaallinen kaikissa tilanteissa. Sen voitte osoittaa koeaikana”.
Kolmannen komppanian päällikkö asui samassa huoneessa, eikä hänellä ollut omaa lähettiä, joten minun piti petata hänenkin peti. Oli siinä ainakin se hyöty, että löytyi sopivat varusteet, joihin sisältyi aivan uusi mantteli.
Aamupäivän aikana sain tehdä petaukset ja siivoukset, mutta iltapäivällä piti osallistua palvelukseen, marssille ei enää tarvinnut osallistua, marssillehan lähdettiin aina aamusta.
Joulun alla kerran kysyi kp. että haluaisinko minä joululomalle. Vissiin tuli oltua aina sotilaallinen, koska vain kaksi muuta koko komppaniasta pääsi jouluksi kotiin, viikoksi lomalle.
Talvella –44 venäläinen pommitti joskus Lappeenrantaakin, mutta ilmahälytyksiä oli sitäkin useammin ja miltei aina yöllä. Ilmahälytyksen saatua kaikki kasarmit tyhjennettiin, oli juostava noin puolentoista kilometrin päähän leirikentän maastoon. Sinne jouduttiin menemään joskus yöllä ilman ilmavaaraa.
Kerran tapahtui niin, että eräänä yönä yhdellä Suistamon kolmannen joukkueen pojalla katosi 500 mk seteli. Alkuun ylimääräiset herätykset keskittyi 3. joukkueeseen ja syyllistä haettiin leirikentän maastossa. Metsäpellon Jussi oli 3. joukkueessa, Jussilla oli aina rahaa, minäkin olin joskus lainannut häneltä ja jouduin todistamaan, että sillä on ollut rahaa ennenkin. Toinen ”rahamies” samasta joukkueesta oli Semi Aleksi. He joutuivat iltaisin täyspakkaus mukana oppilastupaan, jossa heidän oma ryhmänjohtajansa, oppilas Liukkonen koitti maahan ylös, kyykkyyn käy, kivääri niskan päälle vie, menetelmällä saada tunnustamaan jommankumman. Lopulla joutui leirikentälle nimenomaan yöllä koko komppania hakemaan syyllistä. Toista viikkoa kesti, ennen kuin 3. Joukkueen johtaja vänrikki Veljo sai syyllisen selville. Se oli juuri tuo oppilas Liukkonen, joka Jussia ja Semin Aleksia simputti. Ei tainnut tulla aliupseeria siitä oppilaasta.
Ruoka ei silloin ollut kovin ”kasevaa” eikä sitä ollut riittävästi. Pöydän päässä oli keittopata, josta pöydän vanhin jakoi sen lautasille, leipä ja muut mahdolliset tykötarpeet oli jaettu valmiiksi jokaisen kohdalle.
Kevättalvella Mannerheim kävi pitämässä koulutustarkastuksen, kyseli muutamilta asioita, minun vierellä olevalta kysyi: riittääkö sotilaalla ruoka? ”Riittäähän se kun joka viikko saa kotoa paketin” ”onko Teillä niin varakas koti?” ”No eihän ne tänne minua nälkään tapa”. Kumma kyllä annokset sen jälkeen suurenivat.
Huhtikuussa tuli aika meidän siirtyä Viipuriin Htk:n, (Henkilötäydennyskeskus) siellä meidät majoitettiin Sorvalin kasarmille, osa vietiin muualle, koska Metsäpellon Jussi ei ollut siellä, enkä häntä nähnyt myöhemmin kannaksellakaan. Sen sijaan Sorvalissa tapasin Pyhännän Ahokylästä evakkoajalta tutun Toivo Kärkkäisen, hänkään ei ollut kannaksella samassa porukassa. (Pitääpä käydä Kärkkäiseltä kyselemässä, että minkälaiseen ”savottaan” hän joutui, kun lähdettiin Viipurista).
Viipurissa ei pidetty koulutusta. Käytiin mottimetsässä, polttoaineesta oli silloin kova pula, autolla vietiin ja tuotiin noin 10km päähän, kaksi mottia oli päivän urakka, mutta jos teki enemmän, niin ”lopuista” maksettiin käypä palkka.
Mottisavotan jälkeen jouduin minä ”saunamajuriksi” Tervaniemeen (Viipurin linnan vastapäätä). Tervaniemessä oli myös Htk, jonne aina kokoontui kannaksen armeijakunnan sotilaita sairaalasta tai muuten pitempään etulinjasta pois olleita. Se oli parakkisauna jonka toisessa reunassa oli ”täikaappi”. Kaikkien saunassa kävijöiden piti viedä kaikki vaatteet täikaappiin, sinne piti eräänlaisella ”separaatilla” veivata kiukaan päältä lähtevää putkea myöten kuumaa ilmaa ja pitää kaappi-ilma 90C 30 min. Kaksi miestä kerralla oli ”majurina”, johon sisältyi tietenkin myös saunan lämmittäminen.
Kesäkuun 1944 alussa pääsin lomalle ensimmäisen kerran sitten joulun. Mikko –veli tuli myös lomalle samaan aikaan, noin vuorokauden olimme yhtä aikaa kotona, ennen kuin lomani päättyi. Paluumatkalla kuulin jo, että venäläinen on hyökännyt valtavalla voimalla suomalaisten asemia vastaan ja että Kannaksen armeijakuntien miesten (lomalaisten) on välittömästi palattava yksikköihinsä.
Seuraavana iltana vähää ennen hiljaisuutta päivystäjä haki minut puhelimeen. Mikko soitti Tervaniemen Htk:a sanoi olevan menossa jo Kannakselle. No minä lähdin heti Tervaniemeen (Sorvali – Tervaniemi väli noin 2 km) pääsin Neitsytniemen kohdalle, tuli ilmahälytys, jolloin ei olisi saanut liikkua. Lähempänä Tervaniemeä vastaan tuli katupartio. Selitin vetäjälle asian, antoi mennä, sanoi; mutta suojaudu jos pommitus alkaa. Ei tainnut sillä kertaa tulla pommitusta. Kun menin Tervaniemeen kentällä oli ainakin 2000 miestä. Mietin hetken miten tuolta löytyy Mikko. Parakin eessä oli muutamia upseereita antamassa tilannekatsausta, menenpä sinne. No Mikko hoksasi minut ja tuli sinne. Lomalta mentyä sain 2:n viikon muona- ja ostotupakat, kun on silloin polttanut, niin vein ne Mikolle. ”Ei tämä mylläkkä kauan kestä, siksi lähdin kesken loman (vaikka oli mennyt naimisiin silloin vuoden vaihteessa) että paremmin pääsen lomalle uudestaan, kun tilanne rauhoittuu” sanoi hän.
Seuraavana iltana (10. 6. koska läpimurto alkoi 9.6. aamulla) meidät otettiin Viipurin tavara-asemalle ja lastaus kannakseen matkaa varten alkoi. Kun melkein kaikki olivat jo vaunuissa (härkävaunut) alkoi valtava pommitus. Minä ja noin joukkueen verran muita olimme vielä laiturilla. No siitä vaan laiturin viereen radalle, oli ainakin toiselta sivulta hyvä sirpalesuoja, kun laiturin reuna oli graniittia. Pommitus kesti noin kaksi tuntia, laivue toisensa jälkeen toi ”terveisiä”, ratapiha oli yhtenään valaistu valopommien avulla.
Mukavaa katseltavaa se mahdollisesti olisi ollut jostakin etempänä, mutta pelottavaa kun itse on maalitauluna (olikohan naapurille mennyt tieto, että täällä lastataan apuvoimia Siiranmäen puolustajille). No, yhteenkään vaunuun ei tullut täysosumaa, montako kuoli sirpaleista, sitä emme saaneet tietää. Sen sijaan radan saivat poikki.
Kuljetuksen johtaja (vääpeli) komensi meidät maantielle ja marssirivistöt kuntoon. Maantielle oli noin 700 m matka suopeltoa (Viipurin tavara-asema on suota). Noin sadan metrin päässä putosin levän peittämään suonsilmäkkeeseen kaulaa myöten, jalat ei yltäneet pohjaan, mutta kiväärin avulla pääsin pois. Tielle päästyä menin vääpelille kertomaan (ja näkyihän se, kun vesi tippui manttelista) tapauksen. ”Ei ole muuta mahdollisuutta, hännille vaan, marssitaan Karhusuon pysäkille”. Se oli jo aamuyötä kun pääsimme Karhusuolle. Vääpeli komensi meidät hajaantumaan kuusikkoon. Minä koputtelin pysäkkirakennuksen ovea. Tulihan sieltä junanlähettäjä aukaisemaan, mutta ei päästänyt sisälle, sanoi ettei ole lupa päästää sisälle ketään. Se yö oli tavallista kylmempi, mutta nuotiotakaan ei saanut tehdä.
Jalasjärveltä saatu jatkokoulun päästötodistus lompakossa oli ottanut vähän väriä ja liimattavaakin siihen tuli, kun teknillisen koulun hakupapereita varten tehtiin jäljennöstä, kouluun mentyähän piti näyttää alkuperäiset.
Seuraavana päivänä tuli Kannakselta päin juna ja iltapäivällä matka jatkui. En muista, että annettiinko Sorvalista lähdettäessä mitään syötävää, mutta vaunuun johon menimme, siellä olleet vanikanpalaset keräsimme talteen.
Iltamyöhäsellä olimme Valkjärven asemalla. Siellä suurin osa otettiin kuorma-autoihin. Noin komppanian verran meitä jäi jatkamaan matkaa marssien kohti Siiranmäkeä. Aamupuolella yötä oli levähdystauko, noin kaksi tuntia. Ensimmäisen kerran saimme kuulla, miten kranaatit ujeltavat. Kun aamulla jatkettiin matkaa, alkoi tulla yksittäisiä ”marjamiehiä” vastaan (marjamiehiksi sanottiin niitä, jotka tiukanpaikan tullen lähtivät karkuun, mutta palasivat myöhemmin takaisin. Käpykaartilaisia olivat ne, jotka karkasivat eivätkä palanneet, ennen kuin rauhan tultua). He sanoivat; ”älkää hyvät pojat menkää sinne”. No me tietenkin mentiin sen vääpelin vetämänä, joka lähti Viipurista. Ennen puoltapäivää vissiin tuli tieto ylempää, käännyttiin takaisin sinne mistä tultiin.
Maataistelukoneetkin alkoivat meitä seuraamaan puidenlatvojen yläpuolella lentäen, peltoaukioiden ylitys toisinaan oli ryömimistä ravin pohjia myöten (maataistelukoneet tuli ensikerran mukaan koko sodan aikana Kannaksen suurtaistelujen alettua 9.6.-44).
Syötävää emme saaneet mistään, kun ei oltu vielä minkään yksikön ”muonavahvuudessa”. Erästä ETP:aa (elintarvikkeiden täydennyspaikka) juuri lastattiin autoihin siirrettäväksi edemmäksi. Sain vohkittua 2,5 kg puulaatikollisen juustoa, jotkut onnistuivat saamaan koirakeksiä, ennen kuin lastaajat huomasivat. No muutamille riitti sentään jotakin suolenmutkaan.
Saimme tietää, että Siiranmäki on jätetty ankaran painostuksen vuoksi. Niistä kavereista, jotka otettiin autoon, osa ei palannut takaisin elävänä, sillä he kerkesivät melkein vuorokauden olla siellä ”mylläkässä”, joten mahtoi olla tuurintynkää, kun ”etenimme” marssien.
Illansuussa tulimme Punnukseen. Vääpeli komensi meidät tien vieressä olevaan pusikkoon hajaantumaan. Järvilaakson Mikko oli toisella puolella puskaa. Sovittiin, että jos nukahdamme ja toinen kuulee kokoontumisesta, niin herätetään. Naapurin tiedustelukone seurasi meidän ”hajaantumista” ja eipä aikaakaan, kun maataistelukoneet alkoivat ”suolaamaan” pusikkoa ja niitä oli monta kymmentä, ellei satoja. Kun rätinä oli ohi niin minä kuin muutkin tietenkin nukahdimme, kun ilmakin oli jo lämmennyt suorastaan helteiseksi.
Puolenyön tietämissä heräsin ja kurkistin puskan toiselle puolelle, ei Mikkoa näkynyt, kurkin muittenkin pensaiden taakse, ei ketään. Suunta oli selvillä, noin kilometrin päässä oli porukkaa, siihen oli tullut Siiranmäestä erp. 12:n toinen komppania ja jääkärijoukkue, minut oli ”täydennetty” toiseen komppaniaan. Minulta jäi ensimmäinen keittoruoka syömättä, keitto oli jo kerennyt loppua, sain kuitenkin kuivaa muonaa reilun annoksen.????????? Maataistelukoneiden tulitus oli saanut matkalaisen maallisen vaelluksen päättymään.?????????? Tuskin kerkesin hätäisesti syödä, kun annettiin patruunat ja lähdettiin takaisin tulosuuntaan.
Noin kahden kilometrin päähän asetuttiin metsään tarkoituksella ottaa vastaan vihollinen (viivyttää, jotta vetäytyminen sujuu turvallisemmin). Minä jouduin ensimmäisenä etuvartioon ikäiseni kaverin kanssa. Noin sadan metrin päässä suoja-asemasta pellon reunassa oli hyvä näkyväisyys Muolaan kirkonkylän (noin 8 km) liekkeihin kesäyön hämyssä. Silloin ei vielä venäläinen ehkä ollut Muolaassa, mutta palot oli saanut aikaan pommitus. Oli 2-haarainen koivu, toinen haara kaadettu istumakorkeudelta pois, otin siinä istuma-asennon, kaveri sanoi aina vähän päästä, ”älä nuku” yhtä monta kertaa vastasin ”en minä nuku” mutta niin ”lyhyttä” kaksituntista en muuta muista. Kuulin kun joukkueen johtaja toi vaihtoa, sanoi: ”kaveri taitaa nukkua” johon kaveri: ”se on nukkunut koko ajan” ”en minä nuku”.
Suoja-asemaan olivat tehneet nuotion sillä aikaa ja keittelivät siinä teetä. Minä siihen nuotion lähettyville panin pitkäkseen, kuulin kun ”vanhat miehet” sanoivat: ”onpa poika väsynyt, kun nukkuu vaikka tuommonen sääskiparvi on ympärillä”.
Seuraavana aamupäivänä heräsin siihen, kun soppatonkkia kalisteltiin. Komppanianpäällikkökin (ltn Ryynänen) oli tullut tervehtimään uusia tulokkaita. Otti plokin ja kirjoitti jotakin, taittoi sen ”kirjekuoreksi” ja sanoi ”lääkintäryhmä on 3. Talossa tien vasemmalla puolella vajaan kilometrin päässä. Kun olet ruokaillut niin mene sinne, minä käyn mennessä sanomaan siellä, että joku lähtee viemään sinut jsp:lle, se ei olekaan kovin kaukana suoraan metsän poikki ja he osaavat oikotien”. Luin mennessä mitä se on (käski antaa sen lapun jsp:n lääkärille) siihen kirjoittanut. ”Laita tämä mies Sisä-Suomeen niin kauas kuin mahdollista” Kärpäset ja muut siivekkäät olivat nokkineet silmäluomet melkein vereslihalle. Kyllä askel keveni, kun luin lapussa olevan tekstin.
Lääkäri luki lapun ”ei ole mitään mahdollisuutta, mene toimitusjoukkueeseen, se on tuossa ihan 100 m päässä”. Siellä oli kuormastot (hevos) valmiina lähtöön. Menin vääpelille (kersantti Kerimäeltä, nimeä en muista) ilmoittautumaan. ”Menevie kivääri ja reppu kärryyn johon näet niiden sopivan, odottelemme tässä lähtökäskyä, tulee mahdollisesti kahden vuorokauden marssi”. Lähtökäsky tulikin kohta. Äyräpäässä oli vielä siihen aikaan kevytrakenteinen ponttoonisilta, mutta se ei kestänyt hevosajopelejäkään. Ainoa maantiesilta oli Antrean kirkonkylässä. Äyräpää – Vuosalmi lossin oli naapuri saanut tuhotuksi ilmasta käsin.
Antreaan päin menijöitä oli muitakin tien täydeltä, tykistöäkin jo siirrettiin Vuoksen pohjoispuolelle. Tien varsilla oli eläviä, sekä teurastettuja elukoita, sialtakin oli kinkku viety ja loppu ruho oli kärpästen ja muiden siivekkäiden ravintona.
Iltayöstä olimme Antrean kirkonkylässä (Punnus – Antrea väli ainakin 50 km) jossa yövyimme taloissa (siviiliväestö oli jo evakuoitu). Aamuvarhaisella lähdettiin takaisin tulosuuntaan, mutta Vuoksen pohjoispuolta. Viipurissa ”uiminen” ja Karhusuolla vietetty kolea aamuyö sai aikaan minussa melkoisen kuumeen. Illalla olimme miltei samalla kohtaa mistä lähdimme edellisenä päivänä Vuosalmella noin 3km Vuoksen rannasta.
Majoituimme telttoihin, kaksi vuorokautta makoilin teltassa, kun ei minulla ollut mitään tehtävää ja kuumettakin oli, eikä ollut tekemistä toisillakaan, kun ei ollut tietoa minne pitäisi viedä soppaa. Kolmantena päivänä tuli komppaniasta tieto, että etulinjan ja toimitusjoukkueen välillä tarvitaan yhdysmies. Komppanian olinpaikka vaihtui niissä olosuhteissa usein.
Meidän siirtymäaikana oli pataljoonamme, kuin myös monet muut pataljoonat, olivat peräytyneet Äyräpäähän, johon muodostunut sillanpääasema, joka oli tarkoitus myös pitää. No, vääpeli kyseli ensin vapaaehtoista, kun ei sellaista ilmaantunut, esitteli yhdelle ja toiselle, että lähtisitkö sinä? ”Onhan täällä sellainenkin, jolla ei ole tehtävää”. Minä arvasin, että se olen minä. Viimein vääpeli sanoi ”pitänee sinun lähteä”.
Illalla otettiin sopat mukaan ja lähdettiin. Vene oli jo rannassa odottamassa soppaa (ensimmäistä kolmeen päivään). Komppanian komentoteltta oli noin 100m päässä jokivarresta. Menin ilmoittautumaan kompp. Päällikölle. ”Täälläkö sinä vielä olet, no mene venevartioon, aamulla päästään lepoon. Venettä ei saa antaa luvatta kenellekään”. Yksi vene oli komppanian käytössä, muilla yksiköillä oli myös syöksyveneitä, niitä pidettiin pohjoisrannalla (Suomen puolella) ja ne tulivat etelärannalle tarvittaessa. Kaikki huolto-osastot olivat Suomen puoleisessa rantamaastossa. Vene oli kalliokielekkeen vieressä, tulvavesi oli syövyttänyt puiden juurien alta mainion sirpalesuojan.
Koko yön venäläinen keskitti aina pienin väliajoin jos jonkinlaisilla aseilla. 1904 ja 1905 syntyneet oli asemasodan aikana päästetty jo siviiliin, mutta 9.6.-44 alkaneen ”mylläkän” jälkeen ne otettiin uudelleen palvelukseen. Meidänkin komppaniaan tuli heitä meidän jälkeen täydennyksenä. Eräs –04 syntynyt Saarijärven mies (nimeä en muista) juoksi aina kun keskitys alkoi veneelle, ”lähdetään pois, ei minun passaa tänne kuolla, minulla on seitsemän alaikäistä”. No minä, että milläs ne toiset tulee jos tapahtuu läpimurto. Lääkintämiehet kun toivat haavoittuneita, niin veivät takaisin etulinjaan, jonne oli rannasta matkaa noin 600m. Useimmiten toisena lääkintämiehellä oli kaverina asealiupseeri, jonka kanssa toimitimme apua tarvitsevan jsp:lle ja palatessa teimme patruunatäydennystä. Ajp (ampumatarv. jakelupaikka) ja jsp olivat noin puolen km päässä rannasta, lähellä toisiaan (asealiupseerina oli sotamies Nikolai Lukin, s. 1921, Salmista, aliupseerit oli jo ”loppuneet” Siiranmäki – Äyräpää välille). Pataljoonan komentoteltta oli noin 200m päässä meidän komentoteltasta vasemmalle. Aamuyöstä siihen osui 6” täysosuma. Teltassa oli sillä hetkellä 12 henkeä. 6 kuoli heti, joista yksi oli meidän komppanianpäällikön lähetti, 5 haavottui, mutta pataljoonan koment. majuri Aholalta meni vain kuulo joksikin aikaa ja korvista tuli verta. Kun keskitys taukosi, Ahola meni vuoksesta noukkimaan kaloja.
Samana yönä meidän komppanian yksi mies menetti järkensä. Kun lääkintämiehet toivat hänet rantaan, ei meinattu saada veneeseen, veneestä pyrki pois, siinä oli Lukinilla piteleminen. ”Martti ole rauhallinen (Martti Huupponen), ei Nikke sinua linjaan vie”. Ja minulle ”souva, souva, aamulla pääsemme lepoon”. Sen näki miehen naamasta, ettei se ole teeskentelyä, vaan järki on ”nyrjähtänyt” tosissaan. Meillä oli kova työ saada hänet jsp:lle. Esittelimme teltassa olevalle lääkärille potilaan, hän sanoi; jättäkää tuonne penkalle toisten luokse, kohta pitäisi auton tulla hakemaan potilaita. Sittenpä se olisi lähtenyt meidän perään. Sinne oli tuotu muistakin komppanioista haavottuneita ja kyllä niitä jo siellä oli ainakin yksi autolastillinen (autoon ei päässyt heti jsp:llä, jonkin matkaa taaksepäin siirrettiin hevospelillä sellaisia, jotka eivät pystyneet kävelemään).
Saimme ”tutustua” toiseenkin tappovehkeeseen, sellaiseen joka oli venäläisellä ensikertaa käytössä kesällä -44 alkaneessa suursodassa. Se oli urkupyssy, Stalinin urut, hehtaaripyssy ja mitä kaikkea nimiä sillä olikaan. Sen ensimmäinen kranaatti kun nosti vesipatsaan rannalla, patsasketjua riitti toiselle rannalle asti, vaikka vuoksen leveys sillä kohtaa taisi olla ainakin puoli kilometriä. Oli sillä niitäkin pyssyjä yhtä useampi, kun samanaikaisesti nousi useita patsasketjuja veneen molemmin puolin, vedessä räjähdellessään ei niistä tuntunut olevan sirpalevaaraa. Mutta kun rantakalliolle osui kuusituumainen, niin kyllä vedessä oli sihinää, kumma kyllä, ei sattunut yksikään veneeseen, vaikka sen molemmin puolin vesi sihahteli.
Meistä oikealla oli pienikokoinen saari. Siellä oli jääkärijoukkueen yksi ryhmä asemissa, meidän komppanialle alistettuna. Aamulla neljän maissa pojat vuotavalla siviiliveneellä tulivat komentopaikalle vaihtoa varten. Yksi niistä oli Järvilaakson Mikko, hän oli joutunut jääkärijoukkueeseen. Kompp. päällikkö passitti heidät takaisin, sanoi, että kyllä teidät haetaan sitten kun vaihto tulee, emme me teitä sinne jätä. Vaihto tuli vasta illalla, se päivä oli suhteellisen rauhallinen. Rakot olikin jo minun kämmenissä yöllisistä soutamisista, venekin oli sellainen tasakärkinen ja –peräinen pioneerivene.
Se kevyt ponttoonisilta oli purettu jo vähän aikaisemmin, vissiin siksi ettemme pääse karkuun.
Joen toisella puolella noin kilometrin päässä alavirtaan hajaannuimme melko lähelle rantaa koivikkoon. Tiltu puhui kovaääniseen; ”suomen miehet, turhaan te tapatatte itseänne, antautukaa, täällä on hyvä olla”. Sitten luetteli vangiksi saatujen nimiä. Ja sitten alkoi keskitys kaikenlaisilla aseilla. Yhtäjaksoisesti sitä kesti noin tunnin alkaakseen taas uudelleen jonkin ajan kuluttua. Silloin minä ajattelin; Karjala ja puoli muuta Suomea menköön, kunhan täältä hengissä selviäisi. Aamulla siirryttiin parin kilometrin päähän rannasta kaivamaan uusia puolustusasemia. Minä menin töpinään ja opastin soppaa pienentyneelle komppanialle. Ei enää Ryynänenkään puhunut ”kauas Suomeen” lähdöstä. En muista tarkkaan minkä aikaa siinä olimme, juhannuksen ajan kumminkin.
Juhannuksen jälkeen jaettiin kaikille polkupyörät. Siitä kuitenkin lähdettiin samanaikaisesti toimitusjoukkueen kanssa. Toimitusjoukkue vietiin Vuoksenrannan pitäjän Salo-Kekkilän kylään, 1. ja 2. komppania jäi ko. kylästä noin viiden kilometrin päähän, Vuosalmelle päin. Sillä kohtaa oli sotamies venäläinen eteläpuolella ja suomalainen pohjoispuolella jokea. Eikä se siinä pyrkinytkään erikoisemmin joen yli. Tykistöllä keskitti sentään joskus.
Äyräpäässä venäläinen painosti jatkuvasti. Monet kerrat pääsi joidenkin osastojen kohdalla rantaan asti, mutta molemmin puolin sivustajoukot saivat asemat takaisin, mutta suurin tappioin.
Heinäkuun alkupäivinä se tuli kuitenkin yli joen melkoisella ryminällä. Jr. 49:stä ainakin puolet kuoli ja haavottui. Syöksyveneet ja lautat saivat täysosumia, loput tulivat uimalla ja uimataidottomat jäivät vangiksi.
Muutaman päivän sisällä venäläisellä oli 6 km leveälti ja 3 km syvälti hallussa Vuoksen pohjoispuoleista maata.
Erp:n 12. 1. ja 2. komppania joutui vastaiskuun. Minä ja yksi toinen kaveri olimme erään luutnantin kanssa merkinneet uusia puolustusasemia Vuoksenrannan ja Salo-Kekkilän väliseen maastoon jo melkein viikon. En muista varmaan, mutta luulen, että em. pelasti minut vastaiskusta. Kahden vuorokauden ajan taistelivat niin, että välillä oli puolustusasemat venäläisillä ja välillä suomalaisilla. Laatokan pohjoispuolelta tuli avuksi Laakuksen panssaridivisioonan kaksi rykmenttiä Erp. 12 avuksi. Ne joutuivat paniikin valtaan. Pataljoonan komentajan, majuri Aholan lisäksi ei kahdessa komppaniassa ollut yhtään upseeria tai aliupseeria. Ahola välillä kokoili sekä oman että muiden osastojen ”marjamiehiä” ja taas lähti vyöryttämään. Viimein oli Aholankin luovuttava, hänen mukana tuli tukikohtaan yhdeksän miestä.
Seuraavana päivänä tuli meidän komppanian yksi kersantti ja seitsemän miestä. Olivat ”marjassa”. Ryynänen haavoittui. Silti se puolustusasema jäi suomalaisten haltuun. En tullut tietämään jäikö Saarijärvelle seitsemän puoliorpoa, enkä Järvilaakson Mikkoakaan nähnyt jälkeenpäin (jääkärijoukkue oli myös vastaiskussa mukana) en muista nähneeni Lukinin Nikolaitakaan. Heinäkuun loppupuolella muuttui tilanne paljon rauhallisemmaksi, melkein asemasodaksi. Komppania täydennettiin Salo-Kekkilässä ja pian sen jälkeen tuli siirto Vuoksenrannan kirkonkylään. Asetuimme siellä asumaan taloihin.
Minä olin taas toimitusjoukkueessa ja tulin em. paikkaan kuormaston mukana. Pojat teurastivat matkalla mullin. Illalla alkoivat sitä palvaamaan uunissa. Minuun iski punatauti. Tuli kova kuume ja ripuli. Ihan yhtenään sai juosta ulkona. Se löi äkkiä heikoksi, ei ollut kovin pitkä matka käymälään, mutta silläkin välillä piti istahtaa monta kertaa. Illalla myöhään jo hourasin, mutta hoksasin itsekin sen. Kaverit meinasivat, ”poika pitää viedä aamulla jsp:lle.” Sinne oli tuotu miehiä muistakin joukkueista ja komppanioista, niin paljon, että onnikka tuli täyteen.
Meidät tuotiin Ilmeen kenttäsairaalaan. Oli kai jokin maatalousoppilaitos, koska siinä oli korjaamorakennus, jonka yläkerrasta oli tehty osasto punatautisille, haavoittuneet olivat muissa rakennuksissa. Kahtena ensimmäisenä päivänä annettiin vain teetä. Seuraavina päivinä teen lisäksi muutama korppu.
Nälkä oli kova, niinpä minä hain ullakolta vaatteeni ja lähdin eräänä iltana kylälle (siellä oli vielä siviiliväestö). Satuin sellaiseen taloon, jossa oli juuri leivottu hiivaleipää ja voita juuri kirnuttiin. Minä paikkasin pojan polkupyörän sisuskumin ja sain syödäkseni lämmintä leipää tuoreen voin ja piimän kanssa, sainpa niitä myös mukaan.
Ovella oli ylihoitaja vastassa ja otti ”eväät” pois. Seuraavana aamuna sanoi lääkärille, että tämä mies kävi eilen illalla kylältä hakemassa ruokaa. ”jahah, housut pois”. Se oli sellainen tauti, että monille jouduttiin suorittamaan verensiirto ja monet siihen menehtyivät.
Päivää myöhemmin minua tuli sinne meidän komppanian kirjuri hakemaan (korpr. Malinen Kerimäeltä) kun oltiin päästy jo velliasteelle, sovittiin Malisen kanssa, että sanotaan lääkärille aina samalla tavalla ”vatsan toiminnasta”, jotta pääsemme yhtä aikaa pois.
Samana aamuna kumpikin luvattiin pois. Kun menimme sairaalan toimistoon puoliltapäivin, niin komennustodistus oli vain minulla. Oli siellä puolikymmentä muuta miestä muista yksiköistä, joiden kanssa lähdettiin kohti opastuselintä, jonka sijainnin paikkakunnan nimeä en muista, se oli kuitenkin Viipuri-Sortavalan rautatien varressa.
Olimme siellä illalla ja sovimme, että mennään vasta aamulla ilmoittautumaan. Menimme autiotaloon yöksi (siellä ei ollut siviiliväkeä). Sinne oli kellariin jäänyt hilloja, niitähän me popsittiin ja ainakin minun vatsani ei siitä tykännyt.
Aamulla menimme opastuselimeen. Kaksi miestä siitä toimitettiin eri suuntaan ja me toiset seuraavaan opastuselimeen, joka oli Räisälän kirkonkylässä. Matkaa teimme pääasiassa kävellen, välillä sattui saamaan autokyytiä huoltoautoissa. Puolenpäivän maissa oltiin Räisälän opastuselimessä, josta minut ohjattiin Pyhäjärven eteläpäässä olevaan opastuselimeen.
Jatkoin sinne matkaa yksin ja olin siellä iltamyöhäisellä. Siellä neuvottiin, että yksikkö on ihan muutaman kilometrin päässä, mutta saa olla heilläkin yötä. Lähdin kuitenkin illalla kun kehuivat porukan olevan lähellä. Sain kuitenkin taivaltaa koko yön, eikä siellä liikkunut ketään muita. Etulinjaan siitä oli vielä kymmeniä kilometrejä, kuului vain silloin tällöin tykinlaukaisuja Sakkolan suunnalta.
Ensimmäisenä tuli pataljoonan komentopaikka ja etp. majoitusalue olivat juuri kokit aamuteetä keittämässä, sanoivat meidän komppanian olevan noin 5 km päässä. Sinne tulikin meidän komppanian hevonen hakemaan muonaa ja loppumatkan pääsinkin hevoskyydillä.
Sairaalassa oloaikana Erp.12 oli siirretty Vuosalmelta Pyhäjärven pitäjän Riiskan kylään Laatokan rannalle Konevitsan kohdalle rannikkovarmistukseen. Kun Vuosalmi ja Vuoksen linjat yleensä muuttui melkein asemasodaksi, niin vissiin sodanjohto luuli sotamies venäläisen pyrkivän Laatokkaa myöten. Kuten menin toimistoon aamulla, siellä oli Malinen jo ”vastaan ottamassa”, vaikka jäi sairaalaan kun minä lähdin. Oli saanut vääpeliltä kirjeitse uudesta olinpaikasta, joten pääsi tulemaan suorinta tietä. Minä jouduin kiertämään Pyhäjärven eteläpuolitse, kun pohjoispuolta olisi matkaa ollut noin kymmenesosa.
Ei sotamies venäläistä näkynyt ollenkaan Laatokalla, niinpä siellä alkoi vähitellen (siviileitä ei siellä ollut) viljankorjuu, perunatkin olivat jo kasvaneet, mutta niitä ei saanut ottaa, eikä omenoitakaan. Erään kaverin kanssa eräänä iltana pimeän turvin kävimme omenavarkaissa ja jouduimme kiinni. Rangaistus : komppanian kaikki alusvaatepyykki pestävä. Se olikin aiheellista, alusvaatteiden vaihtoa ei ollut koko kesänä. Kyllähän se meidän pyykkääminen jäi muuripadassa keittämiseen, kaipa täit sielläkin väheni.
Kun sitten syyskuun 5:pvä tuli aselepo, alkoi kiireinen viljan korjuu ja saatiin ottaa uusia perunoita sekä omenia. Puitu vilja lähetettiin kuorma-autoilla lähimmälle rautatieasemalle, mutta perunapeltojen lopullista kohtaloa en muista, minä ainakaan en ollut perunannostossa.
Sieltä tulikin sitten siirto länsikannakselle, mutta paikkakunnan nimeä en muista. Yhden yön kerkesimme olla uudessa paikassa kun tuli välirauha.(18.9.-44). Niinpä meidän pataljoonan tehtävänä oli luovuttaa paikkakuntia Jääske-Imatra suunnalta. Tulimme Imatran-kosken kautta Simpeleen asemalle. Aika jonka käytimme tähän matkaan, ei ole muistissa. Simpeleessä olimme kuitenkin illalla ja aamulla piti alkaa lastaus pohjoisen matkaa varten, saksalaisia varten, saksalaisia ajamaan pois Pohjois-Suomesta. Aamulla tuli tieto päämajasta, että ei toisen divisioonan yksiköitä lähetetä pohjoiseen, kun Kannaksella oli suuret tappiot. Siitä hyvillä mielin käännyttiin Imatralle päin ja tultiin Ruokojärven pitäjän Syyspohjan kylään. En muista minkä aikaa siellä olimme, siellä kuitenkin Erp.12. lopetettiin, vanhat miehet pääsivät siviiliin ja –25 syntyneet siirrettiin jr.7. joka oli rauhan aikana toimiva yksikkö.
Syyspohjaan tuli sairaalasta Huupposen Marttikin, hyvin oli ”toipunut”, haitariakin osasi soittaa ihan kuin ennenkin. Me, jotka jäimme vielä armeijaan, siirryimme Immolaan j.r.7. siellä reserviläisiä alkoivat kotiuttaa. Rykmentinkomentaja lausui ”jäähyväispuhetta”, mekin olimme kuuntelemassa (eversti A. Ehrnrooth). Kyllä kai hän kiitteli miehiä, mutta mieleeni jäi mm. tämä: ”karrhu ei ole vielä kaadettu, ei panna miekkaa tuppeen”. En muista minkä aikaa olimme Immolassa, mutta lumi tuli maahan siellä olo aikana.
Immolassa oli vain työpalvelusta, en muista mitä muut tekivät, mutta minä ja yksi kaveri Kurikasta hoidimme hevosia, en vain muista montako niitä oli. Immolasta osa meistä siirrettiin Mikkeliin ja osa Jyväskylään, minä Jyväskylään. Jyväskylässäkin minä olin jonkin aikaa hevosmiehenä. En muista oliko ne samoja hevosia kuin immolassakin, enkä muista sitäkään millä kulkuneuvolla mentiin Jyväskylään, siellä löytyi hevosillekin töitä, asemalta ajettiin ampuma- ym. sotatarvikkeita Seppälänkankaan (asemalta) asevarikolle.
Jouluksi päästivät lomalle. Kotiväki oli silloin Kangaslammin Joutsenlahden kylässä, Uuno Vänttisen talossa.
31.12 –44 päättyi nostomiespalvelus kestettyään 445 vuorokautta ja 1.1.45 alkoi varusmiespalvelus jr.7. 6. komppaniassa edelleen Jyväskylässä.
Maaliskuulla –45 oli ensimmäiset eduskuntavaalit. Silloin vielä pelkäsivät tulevan kapinan, jonka vuoksi asevarikot varmistettiin. Kaksi joukkuetta jäi Seppälänkankaan varikolle ja kaksi joukkuetta Inhan varikolle (minä olin Inhassa). Muuten Inhan asemalla sattui meidän siellä oloaikana junaonnettomuus, pikajuna ajoi asemalla olevan tavarajunan päälle, jota ”sotkua” selvittämään vietiin meidätkin, en muista montako kuoli ja loukkaantui. Inhassa asuimme Tuomasniemen metsäkoululla.
Huhtikuun alussa tultiin takaisin Jyväskylään ja sieltä lähdettiin melko pian Rautjärvelle (itärajalle) mottimetsään. Kaksi mottia päivässä piti tehdä silloinkin, jos teki enemmän, niin lopuista maksettiin ”käypä palkka”. Alkuun erään kaverin kanssa teimme porukassa, mutta kun päivä kului 5-6 mottiin, niin ruvettiin kumpikin tekemään ”omaan pottiin”, niin minä tein 4 mottia päivässä sääsuhteiden salliessa.
Huhti- toukokuun mentiin takaisin Jyväskylään, mutta ei ole muistissa mitä siellä puuhattiin. Kesällä lähdin kerran ”omalle lomalle” Kangaslammin Joutsenlahteen, jossa kotiväki silloin oli. ”loma-aikana” oli komppania siirretty Savonlinnan Aholahteen. Sunnuntai-iltana muiden iltalomalaisten mukana menin laivalla Aholahteen. Laiturilla oli päivystävä upseeri tarkastamassa varuskuntakorttia. Eihän minulla tietenkään sellaista ollut. Seuraavana aamuna piti mennä komppanianpäällikön puhutteluun. Silloin oli jo järjestelyt käynnissä jr.7 kokoontumiseksi Mikkeliin. Kp. kysyi vääpeliltä, että mihin tämä mies on määrätty siirrettäväksi. ”Helsingin komennuskomppaniaan” vastasi vääpeli. ”Ei mihinkään Helsinkiin, tämä mies pannaan pohjoiseen, miinanraivausporukkaan”. Jyväskylässä annoin talvella vääpelille hevoskyydin emäntäkoululle, kun se kävi siellä naisissa, sekö lienee pelastanut miinanraivauksesta.
Niin sitä minä pääsin Helsingin junaan ja siellä Helsingin komennuskomppanian vartio-osastoon. Muutaman viikon päästä tuli sinne pataljoonan komentajan rangaistusmääräys: 12 vrk arestia, syy luvaton poistuminen majoitusalueelta. Kom. kompp. päällikkö otti kuulusteluun, että minkälainen tapaus oli. No minä, että kävin iltalomalla ilman lupaa. Meinasi, että on tämä siitä kohtuuton rangaistus, minä muutan tämän suoritettavaksi palvelusvelvollisuudella. Niinpä minä olin 12 yötä putkassa, päivät palveluksessa ja ruokalassa sai käydä syömässä, mutta tukka kuitenkin leikattiin kaljuksi.
Helsingissäkään ei ollut muuta koulutusta, kuin uusien kivääriotteiden opettelua, meidän koulutuskeskuksesta oppimamme sotamies saksalaisen malli piti opetella sotamies venäläisen mallin mukaan, hihnasta olalle, saksalaismalli oli rivistöjärjestys. Kivääriotteita tarvittiin, vartio-osasto oli aina kunniakomppaniassa kun sellaista tarvittiin. Malmin lentokenttä, oli silloin Neuvostoliiton valvontakomission käytössä, siellä kävimme usein kärräämässä halkoja lämpökeskukseen. Oli ”pianojen” ym. haalausta muuttaville, asekätköjen ”evakuoimista” ym. työpalvelua vartiointitehtävien lisäksi.
Mikko-veli katosi Kannaksella kesäkuussa –44. Odotin vankien palauttamisen yhteydessä palaavan Mikonkin, mutta kun sitä ei tapahtunut, niin ylemmät instanssit päättivät ”kadonneena kuolettaa”, niinpä kesällä –45 hänet siunattiin tuntemattomaan leposijaan Kangaslammin sankarihautaan, jossa hänen laattansa Kangaslampilaisten sankarivainajien joukossa. Joulukuun 16 pnä –45 päättyi sitten 350 vrk kestänyt varusmiespalvelus, eli yhteensä armeijan harmaissa sain olla ”vain” 795 päivää.
Kotiväki oli tuohon aikaan edelleen Kangaslammin Joutsenlahdessa, josta kesällä –46 Muhokselle. Muhokselta kymmenen vuoden oleskelun jälkeen tulin Ouluun –56 elokuun 1. Päivänä. Muhoksella tuona aikana rakennettiin uusia rakennuksia pika-asutustiloille sekä voimalaitoksia Oulujokeen.
 Oulussa tammikuulla –89 
submitted by penttihille80 to Suomi [link] [comments]


2019.10.20 22:09 Lumi5 Tekstiseinä lääkäripulasta terveyskeskuksissa (ei omaa tekstiä)

Allaoleva teksti on suora kopio kaverin kaverin (tk-lääkäri Lara Juvonen siis kirjoittaja) Naamakirja-avautumisesta otsikon aiheeseen liittyen. Ajattelin jakaa tännekin, kun aiheesta on välillä keskusteltu kohtalaisen syventävästikin.
Edit: flairi kuntoon?

Ai miksikö terveyskeskuksiin ei ole halukkuutta nuorilla lääkäreillä?
Olisiko vaikka siksi, että on jatkuvasti painostusta tehdä työtään huonommin, kuin oma ammattietiikka sen sallisi jatkuvan kiireen ja resurssiongelmien takia. Siksi, että kiireettömät vastaanottoajat menevät kuukauden päähän ja sen takia joutuu hoitamaan uusienkin potilaiden asioita viiden minuutin konsultaatioaikana ja puhelinaikana.
Puhumattakaan siitä, että hoidetaan 15 minuutin akuuttiajoilla akuutisti ahdistunutta ja unetonta ihmistä, koska ”ei ollut vapaita lvo-aikoja”. Kun psykiatri tarvitsee sen yhden tunnin ajan ensikäynnillä diagnoosia selvittääkseen ja ottaakseen kantaa lääkitykseen, ja hoidon aloittamiseen voi mennä 2-3 käyntiäkin, että diagnoosi esimerkiksi tarkentuu ja hoito voidaan miettiä ja suunnitella, ei voi olla niin, että terveyskeskukseen se sama potilas tulee yleislääkärille 15 minuutin ajalle ja siinä sitä sitten mietitään sen taustoja ja nykytilannetta ja jatkohoitoa!! Siksi, että mielenterveyspotilaita on pilvin pimein ja terveyskeskuksessa ei ole riittävästi mielenterveyshoitajia ja psykiatrian poli siellä erikoissairaanhoidossa ei vedä, lähetteet palautuvat takaisin heidän resurssiongelmien takia ja omia voimia tai aikaa ei vain ole hoitaa niitä potilaita rajansa enempää. Potilaille joudutaan jatkuvasti tarjoamaan eioota.
Siksi, että työlistoja jatkuvasti epäkunnioitetaan laittamalla liian lyhyille aikatyypeille liian vaikeita potilaita ja 15 minuutin akuuttiajatkin käytetään niihin vaikeisiin potilaisiin, kun jo valmiiksi ”helpot potilaat” on siirretty hoitajien hoidettavaksi ja kevyellä otteella konsultoiden hoidettaviksi. Siksi, että alle 1/3 kerroista akuuttiajoilla on oikeasti sellainen potilas, jonka ehtii vartissa hoitamaan. Lisäksi 30 minuutin vastaanottoaika EI voi riittää yhtä hyvin esimerkiksi sekä 84 vuotiaalle monisairaalle diabeetikkomummolle, jolla on sydämen vajaatoimintaa, unettomuutta, virtsavaivaa jne., ja 39 vuotiaalle perusterveelle kiireettömän vatsaoireen selvittelyyn. Joo, joku sanoo nyt, että aloita jostain ja jatka sitten seuraavalla käynnillä. Mutta ihan sen yhden oudon vanhuksen anemian selvittämiseen anamneesin, statuksen ja suunnitelman kera menee ensimmäisellä kerralla helposti 45-60 minuuttia työaikaa.
Aikatyyppejä pitäisi voida yksilöidä potilaiden tarpeen mukaan; kaikille ei riitä 30 minuuttia ja joillekin se taas voi olla liikaa! Hoidon jatkuvuus ei toimi tällä hetkellä riittävän hyvin. Yleislääketieteen erikoislääkäritenttiä varten piti opiskella hieno WONCA-puu, missä painotetaan työn laaja-alaisuuden ja kokonaisvaltaisuuden merkitystä. Siinä painotetaan, ettei potilasta hoideta yhtenä oireena, vaan hoidetaan kokonaisuutta. Tämä on kaikki sanahelinää eikä toteudu tällä hetkellä käytännössä. Annetaanko ylläolevaan mahdollisuuksia? Ei! Annetaanko lääkärille työrauha? Annetaanko potilaalle tarpeeksi pitkä vastaanotto, jotta potilaan asiat saadaan hoidettua kerralla hyvin niin että vältytään turhilta päivystyskäynneiltä ja joku lääkäri ehtii myös näkemään sen metsän puilta? Näkemään kokonaisuuden eikä vain sitä yhtä asiaa miksi potilas on vastaanotolla?
Sekään ei paranna hoidon jatkuvuutta, että hoitajat eivät takaisinsoittotulvalta ehdi lukemaan lääkäreiden tekstejä ja suunnitelmia, ja tulee siksi päällekkäisyyksia ja potilasta on voinut hoitaa vuoden sisään viisi eri talossa olevaa lääkäriä. Esimerkki: hoitaja ei ole lukenut parin kuukauden takaista suunnitelmaani potilaasta. Lääkeresepti-uusintapyynnön kohdalla olin kesällä avannut potilaan paperit ja katsonut, että lääke on vasta-aiheinen enkä automaattisesti uusikaan sitä. Soitin potilaalle ja selvittelin asiaa ja tähänkin meni 15-20 minuuttia aikaa, joka ei näy missään listallani. Lopulta sovittiin, että potilas varaa jatkoon minimissään 30 minuutin, mieluummin jopa tupla-ajan vastaanotolle näissä asioissa ja kirjaan suunnitelmani potilaan teksteihin. Potilas ei tätä aikaa koskaan varannut, todennäköisesti kognitiosta johtuvista syistä. On myöhemmin nyt syksyllä yhteydessä ja hoitaja varaa potilaalle 15 minuutin akuuttiajan hoidon tarpeen arvioinnista kahden viikon päähän potilaan vaivan pahenemisen selvittelyyn ja lääkityksen tehostamiseen, eikä lue tekstejäni, koska " ei me puhelintulvalta ehditä teidän lääkäreiden tekstejä lukemaan". Akuuttiaikoja ei edes saisi varata kuin samana (tai edellisenä) päivänä vain lyhyen ajan tarvitseville potilaille. Kyseessä oli yli 80-vuotias muistisairas henkilö, jolla on jo monia lääkkeitä lääkelistalla enkä ole kyseistä henkilöä koskaan tavannut ja vartti menee jo siihen että rouva riisuu vaatteensa ja asettuu tutkittavaksi. Tai mikä järki on siinä, että listataan potilaiden ”omalääkäriksi” jollain ihme verukkeella ilman että olisi potilasta nähnyt koskaan ja sitten sen vuoksi joku toinen hoitaja tekee tällaisia ratkaisuja, kun katsoo että ”olethan sä sen omalääkäri ja sulle ei ollut vapaita kiireettömiä vastaanottoaikoja niin annoin ekan akuuttiajan”.
Kaiken tuon lisäksi terveyskeskukseen tulee mitä oudoimpia reseptinuusimisia joka päivä aivan tolkuttomia määriä, ja niiden uusimiselle ei ole työpohjissa varattu mitään erillistä aikaa, ne vaan uusitaan jossakin väleissä vaan. Sanoisin, että yli puolet uusinnoista vaatii potilaan papereiden avaamisen ja tarkemman perehtymisen asioihin ja potilaaseen, monesti ylimääräisen soittoajan jotta asiaa voidaan selvitellä ja sitten ne kaikki kirjaukset asiasta. Plus jokapäiväiset labrapiikkurumbat: edelleen minulle tulee kaksi jo lopettaneen lääkärin tulospostit omieni lisäksi, joihin pitää aika ajoin reagoida ja miettiä jatkot. Millä ajalla? No esimerkiksi seiskaan asti ylitöitä tehden.
Ei voi myöskään vaatia, että uransa vasta aloittanut nuori lääkäri selviää työlistastaan aivan samoilla aikatyypeillä ja samalla potilasmäärällä kuin kokeneet konkarit, koska "työhän opettaa", ja on "normaalia" että se nuori lääkäri istuu illat kuuteen- kahdeksaan tekemässä paperitöitä, koska kuvittelee, että on niin huono ja hidas lääkäri. Sen yhdeksän kuukauden pakollisen jälkeen ei moni kyllä varmasti innostu terveyskeskuslääkärin työstä, kun näkee mitä se on, ja kun työtä ei ole kevennetty yhtään vastaamaan sen nuoren lääkärin osaamista!
Jokainen meistä lääkäreistä on vielä yksilöitä ja erilaisia ja työtapoja on monenlaisia kuten on persooniakin. Miten olisi lisätä joustavuutta työhön niin että me, jotka emme osaa hoitaa "kevyemmin", vaan haluamme hoitaa joka ikinen potilas hyvin ja perusteellisesti, saadaan niin tehdä ja siihen on aikaa. Toisaalta ne nopeammat lääkärit, jotka selviävät vähemmällä, voivat hoitaa omalla tyylillään.
Miten olisi mitata jollain tavalla myös hoidon laatua, eikä potilasmääriä ja "tehokkuutta" väärin tavoin tuijottamalla numeroita. Yksi hyvin hoidettu potilas voi säästää neljä seuraavaa päivystyskäyntiä. Tätä toivoisin isojen päättäjien miettivän.
Monet kokeneet yleislääkärit pakenevat terveyskeskuksista privaattiin ei paremman palkan perässä, vaan koska sitä työmäärää ei vain jaksa määräänsä enempää. Moni harmittelee sitä, miten se työ itsessään olisi kyllä ollut antoisaa ja mielenkiintoista, mutta "omaa jaksamista ja mielenterveyttä täytyy kuunnella ensin". Eikö tämä ole sääli? Että kiinnostuneita hyviä lääkäreitä olisi sinne perusterveydenhuoltoon, mutta ei sinne saada ketään jäämään? Ei ole normaalia, että ne kokeneet konkaritkin ja erikoislääkärit istuvat ylitöitä tekemässä klo 18.00-19.00 asti, vaikka työaika on loppunut jo klo 15.40, koska muuten ei selviä työmäärästä ja pakko ne työt on kuitenkin tehdä. Kyllä se kertoo perustavanlaatuisista ongelmista perusterveydenhuollon prosesseissa!
Teen 80 prosenttista työaikaa jaksamisen takia ja työpäivät pääosin klo 10-16. Tämä ei kuitenkaan usein toteudu vaan istun sinne klo 18 asti monesti tekemässä ylitöitä. Tänään istuin töissä 19.30 asti (työpäivä alkoi tosin klo 11.00 poikkeuksellisesti) sillä puhelin + konsultaatioaikoja oli joku 12 resepteineen ja labrapiikkeineen. Ylitöitä suunnitellusta siis 3,5 tuntia. Kävin koko päivän aikana kerran vessassa. Kädet tärisee hypoglykemiasta. En saanut edes kaikkia päivän soittoja soitettua. Olin viisi päivää poissa töistä erikoislääkäritenttiin valmistautumisen vuoksi ja listani oli tänään räjähtänyt käsiin, kun ”sulle ei ollut vapaita puhelinaikoja tai aikoja”.
Kun mietitään, miten saadaan 1000 uutta terveyskeskuslääkäriä, pitäisi voida miettiä vikoja prosesseissa jo ihan sieltä ruohonjuuritasolta. Ongelmat eivät ratkea sillä, että parsitaan rikkinäistä kangasta kokoon ja se hajoaa koko ajan jostakin muusta kohtaa ja sitten parsitaan sitä ja kukaan ei ymmärrä missä se oikea ongelma on. Meidänkin työpaikalla yek-vaiheen lääkäreiltä imetään mehut ja ketään ei sen jlk kiinnosta yleislääkäriys. Kilttien kokeneiden lääkärien selkänahasta revitään jatkuvasti ja harva uskaltaa sanoa vastaan.
Tolkkua pitäisi jatkossa saada ennen kaikkea hoidon laadun mittaamiseen, hoidon jatkuvuuteen, hoidon tarpeen arvioinnin parantamiseen ja vastaanottoaikojen antamiseen potilaan yksilölliset tekijät huomioon ottaen. Lisäksi mielenterveyspalveluiden parantamiseksi on lisättävä matalan kynnyksen psykiatrian palveluiden saatavuutta ja tehtävä rajoituksia reseptien uusintatulvaan. Ei voida olettaa, että julkisella uusitaan kaikki ne erikoiset privassakin ja erikoissairaanhoidossa aloitetut lääkkeet ilman niille annettua aikaa, koska reseptinuusinta on aina kannanotto potilaan asioihin ja hoitoon eikä pelkkä napinpainallus!
Hoitajien resursseihin, koulutukseen ja hoidontarpeen arviointiin täytyy alkaa panostamaan lisää, jotta terveyskeskukset ja päivystykset toimisivat hyvin. Hoitajaresurssia täytyy lisätä! Kollegan sanoin: "Yksinkertainen totuus on, että toimiakseen terveyskeskukset tarvitsevat enemmän lääkärinvirkoja ja enemmän avustavaa henkilökuntaa. Parempaa perehdytystä ja koulutusta nuorille lääkäreille sekä tiukempaa valvontaa työajassa pysymisen suhteen, kaikille!"
Huom! Tekstini potilastyypit ovat kuvitteellisia. Olen muokannut tietosuojan takia potilastietoja eivätkä ne kuvasta oikeita potilaitani.
Tärkein huomio: Tämä kyseinen avautuminen ei valitettavasti kuvasta vain yhtä terveyskeskusta, vaan tuntuu olevan arkipäivää lähes kaikissa terveyskeskuksissa, joissa olen työskennellyt vuodesta 2012 lähtien. Terveysasemia on tullut vastaan lukuisia, ja kaikissa toistuu aivan samat ongelmat, vuodesta toiseen!
Phuh. Olen puhunut.
submitted by Lumi5 to Suomi [link] [comments]


2019.05.29 19:52 justincasebass Suomalainen alagenre-konemusiikki juhlan kolman tuleminen

Suomalainen alagenre-konemusiikki juhlan kolman tuleminen
Terveuloa tsekkaamaan rentoa meinkinkiä grillimakkaran (jollakin jopa tofua) ja hyvät roovepilipalin merkeissä :) Disclaimer: olen järkkäriporukkaan hyvin läheissä väliessä ja itsekin soittamassa Lappuliisa nimellä. Tulkaa tsekkaa!

Liput 40e etukäteen 50e ovelta, laput myyjästä riippuen ilmaisia tai sit ei, mut ei niitä oo pakko ottaa että voi nauttia muitten hymyistä ja siitä että voi tanssia rauhassa ilman että kukaan tulee kouriin persettä :D
Lisätietoi: [email protected]
Tässä esittely ja flaijeri:
Kolmannen kerran jälleen kolmen vuoden tauon jälkeen päästään juhlistamaan pohjoisilla lakeuksilla suuresti kaivattua Syntyjä Syviä -kokoontumista satunnaisten, nykyään jo julisteessakin satumaisten sankareiden todetun laadun mukaisesti.
For the third time again after a three year break we get to enjoy once again at the northern expances of Finland the greatly anticipated event of Syntyjä Syviä!
IMPORTANT FYI: The place is rented untill the next thursday, so we can continue the party as an afterparty at the location until wednesday night the 12th of june! :)
PRESENTING: @Vauhti Andaaza Bechamel boyz Calamar Audio CLUB KOOMA Dj Avara Dj Sofia Donky Riders Eksät metsässä Ilohuasca Khaiku Konejeesus Korento / Sinsonic Rec. Lappis as in Lappuliisa Lemon Slide Luomuhappo Mac Mavis Matti Aikio MAYAWA Miazu ja pojat MokomalakA Omitomi Proteus DJ Set Puoskari Reivitär Ellu RRRastas Räpylät Salakavala Shiwa 2000 Spyge H Sumuamusel Suomies Tangentti Tom Wanks Transelmi Trip La Espresso
LIVE ACTS: Alieu Kamara Julia Delgado Kari Tapiiri Tohtori Alalempi
DECORATION: Trootootoo vilijami Decotukos
ART EXHIBITION: Luca Delgado Art
KITCHEN: I Cocina Mexicana, will be serving us Mexican style food, with vegetarian and non vegetarian choises.
At the location, there will be lots of room for tents, a portable sauna, possibility for shower (atleast cold one, but we're in Finland so we got a sauna). Also maybe a hot tub! Will be having a mexican style kitchen (I Cocina Mexicana) for the whole event with vegan and non vegan alternatives. There is a big stage inside, and will play outside daytime if the weather allows. There will be also a chill out area inside. ______________________________________________________
FISRST 100 TICKETS NOW ON SALE (limited to 200 tickets) The entrance ticket will be for the whole event including afterparty, one day tickets will not be sold this time.
The first 100 tickets or untill the end of may will be 40€ per piece, after that 45€, and if left at the gate 50€.
FOLLOW THESE INSTRUCTIONS TO GET THE TICKET: First pay the correct amount (40€ per person at the moment) to the following bank account, and add your full name, or names if you buy more than one ticket of the people that are attending the party to the message field of the payment:
Laura K FI75 1170 5000 2918 16
Get a receipt of your payment, and send it to our mail:
[email protected]
As the headline of the mail put: TICKET "YOUR NAME OR NAMES" and attatch the receipt of the bank payment to the mail.
______________________________________________________
ENSIMMÄISET 100 LIPPUA OVAT NYT MYYNNISSÄ (rajoitettu 200 lippuun yhteensä) Liput ovat koko tapahtumaan, yhden päivän lippuja ei myydä tälläkertaa ollenkaan.
Ensimmäiset 100 lippua, tai toukokuun loppuun asti lipun hinta on 40€, jonka jälkeen 45€ ja mikäli jää niin portilla 50€.
NOUDATA SEURAAVIA OHJEITA HANKKIAKSESI LIPUN: Ensin maksa oikea summa (40€ per henkilö tällä hetkellä) alla ilmoitetulle pankkitilille. Lisää maksuun viestiksi Etu- Ja sukunimesi, ja mikäli ostat useamman lipun kerralla, myös muiden osallistuvien henkilöiden nimet.
Laura Kantola FI75 1170 5000 2918 16
Maksun suorittamisen jälkeen, ota kuitti maksusta, ja lähetä se sähköpostiimme:
[email protected]
Sähköpostin otsikoksi: TICKET "NIMI TAI NIMET", ja liitä postiin vielä kuitti maksusta.
https://preview.redd.it/o3bvd0knu6131.png?width=1754&format=png&auto=webp&s=31ae2ea8dbea5bc0822ac42a645dc7429d6296cd
submitted by justincasebass to Oulu [link] [comments]


Taiska - Yhden Kerran - YouTube MAB2: Ympyrän kehä ja esimerkki polkupyörästä Kaaleet- yhden kerran Tauski - Vain Yhden Kerran (f.o.x. Remix) Juissi Läskinen - Kerran Tauski - Vain yhden kerran (JTV 2k19 Unofficial Remix) kaaleet. elän kerran vain. antti sov:marko selkälä Kerran, vain yhden kerran Tapani Kansa - Vain yhden kerran eläissään Anu Tammela - Yhden kerran

Kärppäikoni Lasse Kukkonen vielä kerran kaukaloon ...

  1. Taiska - Yhden Kerran - YouTube
  2. MAB2: Ympyrän kehä ja esimerkki polkupyörästä
  3. Kaaleet- yhden kerran
  4. Tauski - Vain Yhden Kerran (f.o.x. Remix)
  5. Juissi Läskinen - Kerran
  6. Tauski - Vain yhden kerran (JTV 2k19 Unofficial Remix)
  7. kaaleet. elän kerran vain. antti sov:marko selkälä
  8. Kerran, vain yhden kerran
  9. Tapani Kansa - Vain yhden kerran eläissään
  10. Anu Tammela - Yhden kerran

Tähtiartisti 2009 -kilpailun ruhtinattaren Anu Tammelan ensi single, julkaistu 30.5.2009. Sävellys on Esko Koivumiehen, sanat Raul Reimanin. Tapani Kansa Toivotaan Toivotaan -ohjelmassa Jori Sivosen säveltämällä ja Vexi Salmen sanoittamalla kappaleella 'Vain yhden kerran eläissään' vuonna 1983. 50+ videos Play all Mix - Tauski - Vain Yhden Kerran (f.o.x. Remix) YouTube Koskaan Et Muuttua Saa (Adagio Cardinal) - Duration: 3:41. Tauski - Topic 3,837 views Tässä esimerkissä lasketaan kuinka pitkän matkan polkupyörä etenee, kun sen rengas pyörähtää yhden kerran. Tauski - Vain yhden kerran (JTV 2k19 Unofficial Remix) Kaaleet- yhden kerran Leiffi lindgren. Loading... Unsubscribe from Leiffi lindgren? ... mieti tuota ja hymyile sitte 34,964 views. 2:24. kaaleet muhoksen riku - näätit tytöt - Duration: 1:55. Taiska - Yhden Kerran 50+ videos Play all Mix - kaaleet. elän kerran vain. antti sov:marko selkälä YouTube Kaaleet - Hyvä Paha Ruma Mies - Duration: 2:19. Janette Roth 76,344 views This feature is not available right now. Please try again later. Provided to YouTube by Believe SAS Kerran, vain yhden kerran · Pertti Niemi Onnen siemen ℗ Tatsia-Musiikki Oy Released on: 2014-07-11 Author: Pedro De Pajaro...